sunnuntai 9. tammikuuta 2011

LuontaisTerveys -lehden haastateltavana

Minua pyydettiin kertomaan kokemuksistani LuontaisTerveys -lehteen ja uusimmassa lehdessä on artikkeli otsikolla Vireyttä vihreästä. Mukana on myös Ylöjärveläisen Marjatan kokemukset aiheesta sekä muutamia herkullisia reseptejä. 


On hienoa, että pH-asioista kirjoitetaan, sillä se on aivan keskeinen terveyteemme vaikutttava tekijä. pH-tasapainon avulla voi saavuttaa sellaisen hyvän olon ja energisyyden tason, mitä ei edes tiennyt olevan olemassa. 

Happo-emästasapaino on meille ihmisille aivan yhtä tärkeä kuin se on luonnolle. Ympäristön happamoitumisen haitoista puhutaan paljon esim. miten haitallisia happosateet ovat tai miten merten ja järvien happamoituminen uhkaa hävittää kalat ja korallit.

Yhtä tärkeää olisi huolehtia oman sisäisen ympäristön tasapainosta, sillä tutkimusten mukaan liiallinen kudosten happamuus aiheuttaa erilaisia vaivoja ja sairauksia mm. lihasheikkoutta ja luukatoa. 

Meillä Suomessa lääkärit eivät yleisesti tunnusta näiden asioiden merkitystä, sillä näitä asioita ei opeteta heille lääkiksessä. Sen sijaan keski-Euroopassa on lääkäreitä, jotka opettavat potilaitaan mittauttamaan kehon pH-arvon, sillä yleisesti tiedetään, että virukset ja bakteerit saavan jalansijaa vain happamassa ympäristössä. Toivottavasti mahdollisimman moni lääkäri ja hoitoalan ammattilainen hankkisi aiheesta perustiedot esim. lukemalla uuden pH-Ihme kirjan www.ph-ihme.fi sillä siinä on viimeisintä tutkimustietoa aiheesta.

Kuusi vuotta sitten olin samassa tilanteessa kuin suurin osa ihmisistä; olin tottunut keskinkertaiseen olooni ja luulin sen olevan normaalia. Ajattelin, että kolotukseni olivat merkki ikääntymisestä.

Olin väsynyt ja vähän väliä minulla oli nuha tai kurkku kipeä, kärsin hiivaoireista mutta väsymyksen takia söin suklaata, niveliä särki ja keho oli turvoksissa ja jalkoja pakotti. Puhumattakaan mielialan muutoksista - välillä tosi kärttyinen, helposti ärsyyntyvä ja toisinaan haluton. Jos sinulla on yhtäkään näistä vaivoista, on se merkki kehon liiallisesta happamuudesta.


Saadessani hyviä tuloksia nopeasti, halusin perehtyä aiheeseen lisää ja edelleen tehdä töitä muuttaakseni kehoni kemiaa. Hyvin nopeasti makutottumukseni alkoivat muuttua, leipähimoni loppui, enkä enää halunnut syödä juustoja ja juoda punaviiniä joka ilta, kuten aiemmin.

Huomasin energisyyteni nousevan 100% ja että unen laatu ja määrä väheni, sokerinhimo katosi, iho-ongelmani hävisivät - kutina hävisi, kimmoisuus palasi,  immuniteettini vahvistui ja kolotukset sekä kivut hävisivät. Jaksoin taas liikkua ja palautumiseni oli nopeampaa, enkä kärsinyt päänsärystä tai PMS oireista. Kaiken kaikkiaan minulta putosi 10 kg eli saavutin ihannepainoni.

Tämän kuuden vuoden aikana olen huomannut, että on olemassa erilaisia hyvinvoinnin tasoja. Oloni pysyy hyvänä ja energisenä kun syön n. 70-80% emäksistä ruokaa ja 20-30% happamoivaa ja juon päivittäin viherjuomaa, käytän hyviä öljyjä, himalayan suolaa ja otan D3-vitamiinia.

Muutaman kerran vuodessa teen syväpuhdistuksen ja sen jälkeen olo on todella euforinen. Välillä tulee taas hapotettua enemmän ja silloin tietysti huomaa heti, että aamulla on väsyneempi kun edellisenä päivänä on tullut syötyä sokeria tai muuta hapottavaa. Mutta onneksi tämän tiedon ansiosta tiedän, miten saan huuhdottua liiat hapot kehosta ja pidän huolta että en enää joudu happokierteeseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puolukka-lakritsi-raakakakku

Puolukka-lakritsi-raakakakku Kuva & resepti: Kati Gammals Valmistusaika Liottaminen:  8 hours hrs Valmistus: 20 min Kakun jäädytys: 4 hr...