lauantai 26. helmikuuta 2011

Turkulainen ravintola opastaa asiakkaitaan mm. suoliston hoitamiseen



Suolistosairauksien nopea kasvu näkyy pitkittyneinä potilasjonoina mm. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Gastro-enterologian ylilääkäri Rauli Leino Tyksistä kertoo etenkin paksusuolen tähystysjonojen venyneen pahimmillaan jopa puolen vuoden mittaisiksi. Ongelmana ovat myös tähystyslaitteiston riittämättömyys ja yleistyneet ylävatsan vaivat. Taustalta löytyy ihmisten huonot ruokailu- ja elintavat. Suolistosairauksien ja ruokavalion yhteydestä on julkaistu viime aikoina runsaasti kirjoja. 


Hienoa, että jotkut ravintolayrittäjät ovat myös innostuneet järjestämään terveyteen liittyviä luentoja ja koulutuksia:


Turussa on juuri avattu ravintola, jonka yhtenä tavoitteena on valistaa luentojen avulla asiakkaita suoliston hoitamiseen. Intialaisnepalilainen ravintola Rhino, Kauppiaskatu 9A, 20100 Turku

Katso uutispätkä "Suolistovaivat saivat liikkeelle ruokareseptikirjailijat ja ravintolat" (julkaistu 24.2.2011) ja käy tutustumassa! Heillä on myös palveluasenne kohdallaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miksi psyllium?

Miksi Psyllium?  Löysin itse psylliumin etsiessäni apua vatsantoiminnan normalisointiin. Psylliumia käytetään usein suoliston terveyden ja r...