sunnuntai 29. marraskuuta 2020


Jos mun tulisi nimetä yksi asia, mikä on muuttanut elämäni, niin se on kiitollisuus 

Aiemmin olin kontrollifriikki, enkä luottanut elämään ja elämän kulkuun. Aiemmin olin sisäisesti ahdistunut jos esim. asiakas- tai valmennusprojektit siirtyivät tai peruuntuivat. Olin myös tyytymätön itseeni ja tosi itsekriittinen. 

En tajunnut, että voisin vaikuttaa omaan olooni. En tiennyt, että luon tulevaisuuteni ajatuksillani. 
En ymmärtänyt, että mun ajatukset luo mun tunteet ja että mä voin valita mun ajatukset. 

Onneksi opin, että ajatukset voi ja kannattaa valita. Onneksi lähdin kouluttautumaan ja sain ympärilleni ihmisiä, joilta opin, että se mihin keskityt, lisääntyy.

Aluksi ajatusten muuttaminen ja harjoitukset tuntuivat tosi teennäiseltä ja mekaaniselta 😬

Nyt kiitollisuus on automaattista ja jokapäiväistä 🙏

Olen kiitollinen joka päivä ihan kaikesta. Epävarmuuden ja kriisin keskellä mikään ei horjuta. 

Tiedän mitä ajatella vaikeissa tilanteissa, jotta pääsee näkemään sen tuomat valoisat puolet. 
Ja se jos mikä on siisti tunne 🥰 

Kannatti kyllä harjoitella 💪 Välillä mietin, että hitsit, missä tilanteessa olisin, jos en olisi päättänyt opetella tätä taitoa. Jos en olisi oivaltanut tätä, että voin muuttua 😅 Ja jos en olisi treenannut aivojani ajattelemaan uudella tavalla 👊



Nyt olen kiitollinen ihan joka päivä kaikesta ja kaikista! Nyt ihan automaattisesti aloitan päiväni kiitollisuus-harjoituksella, meditaation yhteydessä käyn kiitollisuudella läpi perheen, ystävät, kollegat ja työasiat ja päivän päätteeksi myös kiitän kaikesta. Siihen tunteeseen on ihanan levollista nukahtaa.

Olen joka päivä kiitollinen rakkaasta perheestäni 💜 ihanasta miehestäni 💜 äidistäni 💜 isästäni 💜 rakkaista lapsistani 💜 lapsenlapsistani.

Olen kiitollinen, että...

💕 saan jakaa tämän kokemuksen sinulle
💕 saan auttaa ihmisiä ja tehdä merkityksellistä työtä
💕 saan tehdä yhteistyötä huippueettisen ja -vastuullisen firman kanssa
💕minulla on ihanat asiakkaat
💕 minulla on maailman parhaat kollegat ja bisneskumppanit
💕 saan tehdä työtä sydämellä ja olla oma itseni

Mistä sinä olet kiitollinen? 
Millaisia kokemuksia sinulla on kiitollisuudesta?


PS.

Tiesitkö, että kiitollisuus tekee hyvää suoliston mikrobiomillesi, 
kun taas stressi saa mikrobiomin epätasapainoon ja sairastumaan?

Tai tiesitkö, että kiitollisuus emäksisöi kehoa ja
turhautuminen, ärsyytyminen tai viha happamoi kehoa?



Miksi psyllium?

Miksi Psyllium?  Löysin itse psylliumin etsiessäni apua vatsantoiminnan normalisointiin. Psylliumia käytetään usein suoliston terveyden ja r...