sunnuntai 29. marraskuuta 2020


Jos mun tulisi nimetä yksi asia, mikä on muuttanut elämäni, niin se on kiitollisuus 

Aiemmin olin kontrollifriikki, enkä luottanut elämään ja elämän kulkuun. Aiemmin olin sisäisesti ahdistunut jos esim. asiakas- tai valmennusprojektit siirtyivät tai peruuntuivat. Olin myös tyytymätön itseeni ja tosi itsekriittinen. 

En tajunnut, että voisin vaikuttaa omaan olooni. En tiennyt, että luon tulevaisuuteni ajatuksillani. 
En ymmärtänyt, että mun ajatukset luo mun tunteet ja että mä voin valita mun ajatukset. 

Onneksi opin, että ajatukset voi ja kannattaa valita. Onneksi lähdin kouluttautumaan ja sain ympärilleni ihmisiä, joilta opin, että se mihin keskityt, lisääntyy.

Aluksi ajatusten muuttaminen ja harjoitukset tuntuivat tosi teennäiseltä ja mekaaniselta 😬

Nyt kiitollisuus on automaattista ja jokapäiväistä 🙏

Olen kiitollinen joka päivä ihan kaikesta. Epävarmuuden ja kriisin keskellä mikään ei horjuta. 

Tiedän mitä ajatella vaikeissa tilanteissa, jotta pääsee näkemään sen tuomat valoisat puolet. 
Ja se jos mikä on siisti tunne 🥰 

Kannatti kyllä harjoitella 💪 Välillä mietin, että hitsit, missä tilanteessa olisin, jos en olisi päättänyt opetella tätä taitoa. Jos en olisi oivaltanut tätä, että voin muuttua 😅 Ja jos en olisi treenannut aivojani ajattelemaan uudella tavalla 👊



Nyt olen kiitollinen ihan joka päivä kaikesta ja kaikista! Nyt ihan automaattisesti aloitan päiväni kiitollisuus-harjoituksella, meditaation yhteydessä käyn kiitollisuudella läpi perheen, ystävät, kollegat ja työasiat ja päivän päätteeksi myös kiitän kaikesta. Siihen tunteeseen on ihanan levollista nukahtaa.

Olen joka päivä kiitollinen rakkaasta perheestäni 💜 ihanasta miehestäni 💜 äidistäni 💜 isästäni 💜 rakkaista lapsistani 💜 lapsenlapsistani.

Olen kiitollinen, että...

💕 saan jakaa tämän kokemuksen sinulle
💕 saan auttaa ihmisiä ja tehdä merkityksellistä työtä
💕 saan tehdä yhteistyötä huippueettisen ja -vastuullisen firman kanssa
💕minulla on ihanat asiakkaat
💕 minulla on maailman parhaat kollegat ja bisneskumppanit
💕 saan tehdä työtä sydämellä ja olla oma itseni

Mistä sinä olet kiitollinen? 
Millaisia kokemuksia sinulla on kiitollisuudesta?


PS.

Tiesitkö, että kiitollisuus tekee hyvää suoliston mikrobiomillesi, 
kun taas stressi saa mikrobiomin epätasapainoon ja sairastumaan?

Tai tiesitkö, että kiitollisuus emäksisöi kehoa ja
turhautuminen, ärsyytyminen tai viha happamoi kehoa?



tiistai 15. syyskuuta 2020

Mikrobiomiystävällinen mustikka-chia-vanukas


Helppo mustikka-chia-vanukas on todella herkullinen ja ravitseva ateria. 
Mustikka-chia-vanukas myös hellii suolistoa ja suoliston mikrobiomia.

Tällä ihanalla ja nopeatekoisella chia-vanukkaalla voit yllättää ystäväsi <3 

Chia-vanukas sopii synttäreille, välipalaksi koulun jälkeen tai aamupalaksi.

Resepti kahdelle:

2,5-3 dl pakastemustikoita tai muita marjoja tuoreena tai pakasteena
1/2 banaani
2 rkl chiansiemeniä
2 dl vettä tai mantelimaitoa
2 rkl Synergyn Biome Shake tai SmartMeal proteiinishake-jauhetta
(1 krl kookoslastuja, jos haluat lisää rakennentta ja tykkäät näistä)

1. Tee ensin pohja eli chiansiemenherkku:

2 rkl chiansiemeniä
2 dl vettä
2 rkl Synergyn Biome Shake tai SmartMeal proteiinishake-jauhetta
Sekoita ainekset ja anna vetäytyä 25 min.


 

Lisää vetäytymisen jälkeen 1 krl kookoslastuja, 
jos haluat lisää rakennentta ja tykkäät kookoslastuista.

2. Rakenna mustikka-chia-vanukas tarjoiluastiaan esim. lasiin tai lasikulhoon

a) kaada chiansiemenherkku puoliksi kahteen lasikulhoon eli n. 1 dl per astia
b) kaada chiansiemenherkun päälle mustikoita n. 0,5 dl per astia
c) leikkaa banaanista molempiin astihoihin 7 kpl n. 3 mm paksuisia siivuja
d) asettele siivut mustikoiden päälle.



e) koristele mustikoilla: kaada banaaniviipaleiden päälle n. 0,5 dl mustikoita per astia




Voit antaa marjojen hetken sulaa esim. 5-10 min. ennen nauttimista.

Nauti hyvässä seurassa ja
 kiitä itseäsi siitä, että ravitset kehoasi hyvillä rakennusaineilla <3

Chiansiemenet ovat todellista voimaruokaa!


 





 

tiistai 28. tammikuuta 2020

Tulehdusta ehkäisevä mikrobiomiystävällinen ruokavalio




Moni on kuullut sanonnan, että suolisto on toiset aivomme. Yhä useampi tänä päivänä jo tiedostaa, että jos haluamme voida hyvin, meidän tulee ravita ja ruokkia oikein suoliston mikrobiomia.

Mikrobiomin hyvinvointi ja tulehdus

Oma hyvinvointi on suorassa suhteessa mikrobiomin hyvinvointiin ja kehon tulehdustilaan.

Tulehdustila kehossa voi olla paikallista ja ohimenevää tai kroonista. Matala-asteinen tulehdustila kehossa on kroonisten sairauksien yksi riskitekijä. Joskus tilaa kutsutaan hiljaiseksi tai vaimeaksi tulehdukseksi.

Me voimme todella paljon vaikuttaa elämäntavoilla suoliston mikrobiomin hyvinvointiin ja kehon tulehdustilaan. Se elämäntapa - millä ehkäisemme tulehdusta ja pidämme suoliston mikrobiomin hyvinvoivana - ei tarkoita ankeaa elämää, vaan täydellisesti päinvastoin.

Olen itse onnistunut tekemään elämäntapamuutoksen ja tiedon hankkiminen oli ensimmäinen askel. 

En alussa uskonut, että pystyisin tai edes haluaisin muuttaa ruokailutottumuksiani, mutta tässä ollaan! 

Olen kiitollinen siitä, että lähdin etsimään ratkaisua omiin kremppoihini ja olen hyvä esimerkki siitä, että se on mahdollista. 

Keho on viisas ja se pyrkii koko ajan tasapainoon. Keho pystyy korjaamaan itse itseään, jos vain ravitsemme solujamme oikein ja luomme soluillemme ja mikrobeille oikean ympäristön.

Kehon tulehdustilaan ja mikrobiomin hyvinvointiin vaikuttaa monta tekijää esim. stressi  (yleisesti ajatukset ja tunteet), liikunta, uni, lääkkeet (erityisesti antibiootit, tulehduskipulääkkeet) sekä mitä syömme ja juomme. Tässä artikkelissa käyn läpi ruokavaliota. Tässä artikkelissa kerron enemmän suoliston mikrobiomin dysbioosista.

Sanotaan myös, että lihavuus on merkittävä tulehduksen aiheuttaja. Mitä enemmän kehossa on  ylimääräistä rasvakudosta, sitä todennäköisemmin tulehdusarvot ovat koholla. Nykyään on tutkimuksissa huomattu, että rasvakudoksessa on tulehdussoluja eli ylipainoisen kehossa vallitsee aina tulehdustila.

Tulehdustila kehossa voi olla alussa näkymätön ja oireeton, mutta se syö todella paljon ravintoaineita. Ja jos tulehdustila jatkuu, eikä keho saa tarvitsemiaan ravintoaineita, alkaa tulla isompia ongelmia. Monet sairaudet kuten syöpä, sydäntaudit, reuma, masennus,  alzheimerin tauti on linkitetty krooniseen hiljaiseen tulehdustilaan. 

Tulehdustila on kuin tulipalo metsässä, joka polttaa kaikki puut. Tämän takia kannattaa olla tietoinen siitä, millä keinoin saat sammutettua tulipalon ja mitkä asiat on kuin heittäisit bensaa liekkeihin.

Tutkimuksissa on huomattu, että tietyt ruoka-aineet alentavat tulehdusriskiä kehossa, kun toiset taas lisäävät ja nostavat tulehdustilaa. Nyt on jo alettu puhumaan tulehdusta ehkäisevästä ruokavaliosta.

Tulehdusta ehkäisevä ruokavalio on myös mikrobiomiystävällistä eli suoliston mikrobiomin hyvinvointia edistävää.

Tulehdusta ehkäisevässä mikrobiomiystävällisessä ruokavaliossa kyse on aidosta ja puhtaasta ravintotiheästä ruuasta esim. marjoista, kasviksista sekä kalasta, jonka alkuperä on tiedossa. Tällainen ruoka sisältää polyfenoleja, hyviä öljyjä, vitamiineja ja antioksidantteja.

Mitkä ruoka-aineet ovat mikrobiomiystävällisiä ja niiden on huomattu vähentävän tulehdustilaa?
  • vihreät kasvikset (esim. pinaatti, lehtikaali)
  • kaalit (parsakaali, kukkakaali, valkokaali, punakaali)
  • vähäsokeriset hedelmät kuten avokado ja sitruuna
  • marjat kuten mustaherukat, acai-marja, suomalaiset villimarjat esim. mustikat, karpalot, puolukat
  • hyvät öljyt esim. korkealaatuinen luomu-oliiviöljy, seesaminsiemenöljy,
  • villi, vapaana kasvanut rasvainen kala (omega-3:sta sisältävä makrilli, sardiini, lohi)
  • vihreät yrtit (esim. korianteri, persilja, rosmariini, oregano, timjami)
  • hapatetut kasvikset esim. hapankaali, kimchi
  • siemenet ja mantelit sekä tietyt pähkinät esim. chia, mantelit, hasselpähkinät
  • villivihannekset esim. nokkonen, poimulehti, horsma, kuusenkerkät
  • kurkuma tuoreena ja mausteena
  • inkivääri tuoreena ja mausteena
  • cayenne pippuri
Mitkä ruoka-aineet lisäävät tulehdustilaa ja ovat haitallisia myös suoliston mikrobiomille?
  • sokeri (sekä valkoinen, että intiaanisokeri)
  • puhdistetut ja valkaistut viljat ja siitä tehty ruoka esim. pasta ja leipä
  • prosessoidut ruoat (einekset, puolivalmisteet, keksit, sipsit, pizzat, pasteijat jne)
  • ranskalaiset perunat ja erityisesti uppopaistetut ruuat
  • limsat ja makeutetut juomat 
  • keinotekoiset makeutusaineet (sukraloosi, aspartaami, asesulfaami K, sakariini)
  • punainen liha
  • prosessoitu liha (hot dogit, makkarat, leikkeleet)
  • margariini, rypsiöljy
  • kevyttuotteet (jotka ovat aina prosessoituja)
  • vegaaniset prosessoidut ruoat eli soijarouhe, soijanakit
  • osalla raakamaito ja osalla prosessoidut maitotuotteet aiheuttavat tulehdusta, jos on geenimuunnos
Mikrobiomiystävälliseen ruokavalioon kuuluvat myös
  • linssit esim. beluga, punainen linssi
  • kvinoa
  • kikherne
  • pavut esim. mung-papu
  • papupasta
  • luomu-kananmuna
  • vaalea liha ja kala
  • sisäelimet esim. maksa
  • kaura (valitse kaurahelmi tai litisetetty kaurahelmi)  käytä kauraa, jos se ei aiheuta turvotusta
Voit valita noudatatko mikrobiomiystävällistä ruokavaliota kasvissyöjänä vai sekasyöjänä. Valitse tuotteet mielellään luomulaatuisina, jotta vältyt ylimääräiseltä kemikaalikuormalta. 

Mikrobiomiystävällinen ruokavalio on kuin vähähiilihydraattinen Välimeren ruokavalio. 

Itse sovellan Suomessa ruokavaliota siten, että syön sesongin mukaan. Sesongin mukaan syöminen tarkoittaa sitä, että talvella syön paljon lämmittävää ruokaa esim. kasvissosekeittoja (punajuuri-porkkana-juureskeitto on lempparini) ja kesällä syön enemmän tuoretta salaattien ja smoothieiden muodossa. 

Jos haluat taatusti puhdasta sekä parhaimman makuista ruokaa, niin kotimainen luomu on maultaan aivan paras. Erityisesti eron huomaa valkokaalissa. Valkokaali on luomuna vähemmän kitkerää kuin ei-luomu kotimainen valkokaali.

Mausteet kannattaa aina myös ostaa luomuna, jos mahdollista. Luomumausteet maistuvat paremmalta ja saat niistä enemmän terapeuttisia vaikutuksia.

Kuitujen merkitys

Kuitujen saantia korostetaan mikrobiomiystävällisessä ruokavaliossa, koska kuidut ovat hyvien mikrobien ruokaa. Kuituköyhä ruokavalio on yhdistetty suolisto-ongelmiin. 

Meidän tulisi saada kuituja 25-35 g päivässä. Diabeetikoiden saantisuositus kuiduille on 40 g/pvä.

Kun mikrobit syövät kuituja, niistä syntyy mikrobien hajotusprosessin tuloksena lyhytketjuisia rasvahappoja (mm. butyraattia). Lyhytketjuisia rasvahappoja tarvitaan mm. terveen suoliston seinämän sekä immuniteetin ylläpidossa.

Mitä se tarkoittaa konkreettisesti?
 
Suolistomme tarvitsee lyhytketjuisia rasvahappoja, jotta se kykenee valmistamaan suoliston pintaan suojaavan mucus eli limakerroksen. Suoliston seinämän pintaa peittävä limakerros myös suojaa seinämää suolessa kulkevalta aineelta. 

Jos syömme kuituköyhää ruokaa, joka ei sisällä kuituja, suoliston mikrobit alkavat nälissään syömään suoliston seinämän limakerrosta ja suolistonseinämä vaurioituu. Tästä seuraa ei-toivottu tulehdustila eli dysbioosi. Tässä artikkelissa kerron lisää suoliston mikrobiomin dysbioosista.

Meidän tulisi syödä kuituja, jotka kulkeutuvat suolistoon asti. Pelkkä salaatti ei riitä. Parhaita ovat kasvikset, joiden kuidut jäävät hampaiden väliin esim. varsiselleri. Syö selleri kotimaisena tai luomuna.

Oletko laskenut paljon saat kuituja päivässä? Marjat ovat hyvä lähde esim. mustaviinimarjat. 
Muista myös, että kananmunassa eikä lihassa ole yhtään kuituja.

Ruoki mikrobeja säännöllisesti

Jotta mikrobit saavat kuituja ja hyvää ruokaa, niitä olisi hyvä ruokkia pienillä annoksilla 3-4 tunnin välein. 

Hyvä sääntö on myös se, että syömme itsemme vain 75-80 %:sti täyteen. 

Jotta suolisto voi levätä yön aikana, syö illan viimeinen ateria pari tuntia ennen nukkumaan menoa tai viimeistään klo 19-20 aikaan. 

Voit myös hyödyntää pätkäpaastoa joko 14/10, 16/8 tai 18/6 malleilla, jos se sinulle sopii.


PARI SANAA TAUSTASTANI

Jos olet blogini uusi lukija, niin tässä vähän taustastani. Olen kahden ihanan aikuisen tyttären äiti ja minulla on kaksi lastenlasta. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin 30 vuotiaana.


Olin 33 vuotiaana olin väsynyt, ärtynyt, turvonnut, enkä saanut painoa alas Nivelkivut ja päänsäryt vaivasivat päivittäin ja pinna oli lyhyt. Kilahtelin herkästi erityisesti kotona, samoin en saanut itseäni aamulla kunnolla sängystä ylös ja minulla oli aivosumua. 

Syksy ja talvi meni kaamoksessa ja mieli oli matalissa vesissä. Suklaalla ja sokerilla yritin saada arkeani pyörimään eli olin myös sokerikoukussa. Hiivaoireet myös vaivasivat. Joka vuosi sain myös useamman flunssan ja välillä vatsataudin. 

En vielä tuolloin ollut oppinut ja oivaltanut ravinnon merkitystä hyvinvointiini tai pahoinvointiini. Olen niin kiitollinen, että heräsin ajoissa näiden kehoni aika äänekkäidenkin signaalien äärelle, vaikka mitään isompaa diagnoosia en ehtinyt saada.

Ympärilläni olevat ihmiset elivät samassa rumbassa ja äitini totesi, että vanhuus ei tule yksin ja että meidän suvussa on heikot polvet. Tuon kommentin kuultuani sydämessäni koin, että tähän täytyy olla joku toinen keino ja lähdin hakemaan ratkaisua luonnollisin keinoin ravinnosta.

Aloitin joogan ja lähdin lukemaan joogaravitsemusta, perehdyin elävään ravintoon ja aloin pilotoida asioita itselläni. Lisäsin tuoreen ruuan osuutta lautasellani ja otin paremmat ravintolisät ja viherjauheet käyttööni.

Aloin aika nopeasti voida paremmin. Muutos tuli parin viikon sisällä. Onneksi käytin intuitiotani ja lähdin tekemään askel askeleelta muutoksia, koska nyt 23 vuotta myöhemmin saan elää ilman kipuja ja lääkkeitä. 

v. 2016 lähtien olen ollut innoissani mikrobiomitieteestä eli siitä tiedosta ja tutkimuksesta, että mikä rooli mikrobiomillamme oin hyvinvointiimme ja mihin kaikkiin toimintoihin mikrobiomi meissä vaikuttaa.

Olen myös testannut erilaisia ratkaisuja ja löytänyt toimivan ohjelman, jolla voimme ohjelmoida mikrobiomimme eli saada sen tasapainoon.

Ymmärrän nyt, että se, mitä syömme tai juomme vaikuttaa aina kehossamme solutasolla joko rakentavasti tai rapauttavasti, vaikka joku muuta väittäisi. Nyt se on myös mikrobiomitieteen avulla todistettu.

Kiitos, että luet blogiani ja haet tietoa. Oma elämänmuutos alkoi tiedon hankkimisella. Mitä tietoisemmaksi olen tullut asioista, sitä helpommin olen voinut tehdä hyviä valintoja.

Onko jotain muuta mitä haluaisit tietää tai kysyä?
Laita rohkeasti viestiä!

Iloa ja Valoa
Kati

Kooste tutkimuksista - mihin kaikkeen suoliston mikrobiota ja mikrobiomi vaikuttaa?

maanantai 27. tammikuuta 2020

Mikä on Purify21 ohjelma?





Mikä Purify21 ohjelma on?

Purify21 on tällä hetkellä ainoa tieteeseen perustuva kokonaisvaltainen ohjelma, joka sisältää kliinisesti tutkittuja laadukkaita lisäravinteita.


Purify21 ohjelmassa yhdistyvät kolme asiaa:
  • Mikrobiomiystävällinen ja tulehdusta estävä ruokavalio, jossa syödään aitoa ja herkullista ruokaa
  • Puhtaat ja kliinisesti tutkitut ravintolisät, jotka ovat huolellisesti suunniteltua ravintoa mikrobiomille.  
  • Liikunta ja lepo
Purify21 ohjelma on helppo toteuttaa vaikka työssäoloaikana. Purify ohjelma auttaa sinua saamaan esiin parhaan version itsestäsi. 

Riippumatta siitä, oletko opiskelija, kiireinen yrittäjä, urheilija, seniori, työssäkäyvä tai ruukavuosivanhempi, sinun on mahdollista saada paras versio itsestäsi esiin ja saavuttaa uusi hyvinvoinnin taso. 

Purify21 ohjelmassa et jää yksin, vaan saat henkilökohtaisen tuen. Purify ohjelma on  helppo toteuttaa työssäoloaikana. ja ohjelma räätälöidään omaan tilanteeseesi sopivaksi.


Mikä Purify21 ohjelman tausta on?

Purify21 ohjelma on suunniteltu Hughes Center Innovation tutkimuskeskuksessa, jossa työskentelee 35 solubiologian, ravitsemuksen sekä aineenvaihdunnan asiantuntijoita.

Purify21 ohjelma huolellisesti suunniteltu kokonaisuus, joka on todella kattava. Purify ohjelman mikrobiomiystävällinen ruokavalio-ohjelma sekä ravintotuotteet ovat kliinisesti testattu. 

Purify21 ohjelma on ravitsemukseen ja aineenvaihduntaan erikoistuneen asiantuntijatiimin kehittämä. Purify ohjelma on kliinisesti testattu ja turvallinen.

Miksi Purify eli kehon puhdistaminen on tärkeää?

Maailma, jossa tällä hetkellä elämme kuormittaa elimistöämme. Vaikka meillä on Suomessa puhtaampi ilma kuin Intiassa, niin silti saamme veden mukana mikromuovia.  Vesistöön kertynyttä mikromuovia on löytynyt Suomen järvivesistä, joista saamme juomavetemme 

Aiemmin kirjoitin artikkelin, että suomalaisesta vesijohtovedestä löytyy myös lääkejäämiä, mitä vedenpuhdistamot eivät saa puhdistettua pois. 


Tässä alla tarkempaa tietoa Purify ohjelmasta mm.

2. Mitä sinä saat 21 päivän Purify-ohjelmasta?
3. Mitkä ovat Purify-ohjelman hyödyt?
4. Miten Purify-ohjelma eroaa perinteisistä dieeteistä ja ohjelmista?
5. Mitä saat lähtiessäsi mukaan 21 päivän Purify-ohjelmaan?
6. Milloin voit tehdä Purify-ohjelman?
7. Milloin Purify-ohjelmaa ei suositella?
8. Miksi suoliston hyvinvointi on tärkeää?
9. Mihin mikrobiomi vaikuttaa?
10. Mitä Purify tuotteet sisältävät? 

2. Mitä sinä saat Purify21-ohjelmasta?

Purify-ohjelman saa aikaan, että kehossa tapahtuu samaan aikaan kolme asiaa:
  1. koko kehon puhdistumista
  2. suoliston mikrobiomin tasapainottumista 
  3. suoliston ja suoliston seinämien puhdistumista
3. Mitkä ovat Purify ohjelman hyödyt?

Yleinen palaute on ollut ohjelmasta mm.
  • ihanaa, että tässä ohjelmassa saa syödä maukasta aitoa ruokaa
  • olo muuttui kevyemmäksi
  • aamulla on helpompi herätä
  • ajatukset ovat selkeämmät ja kirkkaammat
  • kehon koostumus muuttui eli senttejä ja ylimääräistä höttöä lähti oikeista paikoista
  • hienoa, että lihasmassa ei vähentynyt, vaan lisääntyi
  • vatsan turvotus poistui
  • ruuansulatus toimii paremmin
  • treeni kulkee paremmin ja palautuminen on nopeampaa
  • mieli on postitiivisempi
  • mieli on selkeämpi ja kirkkaampi
  • olo on energisempi ja keskittyneempi
  • mieliteot on poissa
  • ruokarytmi on kohdallaan



4. Miten Purify21-ohjelma eroaa perinteisistä dieeteistä ja puhdistusohjelmista?

  • Purify ohjelma perustuu tieteeseen ja se on terveellinen ohjelma
  • Suoliston mikrobiomin hyvinvointi on ohjelman keskiössä
  • Purify ohjelmassa saa ja tulee syödä HYVÄÄ suolaa, kuten realsalt tai herbamare. Huono suola (pöytäsuola eli pelkkä natriumkloridi) ei ole hyväksi, mutta hyvä suola on. Suolanpuute voi olla hengenvaarallista. Hyvä suola sisältää useita kymmeniä tärkeitä mikroravinteita ja suolatasapaino on meille elintärkeää. Joissain markkinoilla olevissa ohjelmissa kielletään suolan syönti, mikä ei ole terveellistä.
  • Purify ohjelman tuotteissa ei ole 
    • lisättyä sokeria, kuten glukoosia, rypälesokeria/fruktoosia tms. 
    • keinotekoisia makeutusaineita kuten sukraloosia, asesulfaami K:ta, tai aspartaamia
    • maitoa 
    • lisäaineita esim. synteettisiä makuaineita, väriaineita, täyteaineita tms. jokainen tuotteen raaka-aine on tarkkaan mietitty
  • Purify21 ohjelmassa lihasmassa ei pienene. Jotkut dieetit perustuvat vähäkaloriseen ruokavalioon, jolloin paino laskee ja se lähtee lihaksista, mutta myrkyt eivät poistu kehosta. Tällöin paino laskee, mutta toksiinit eli myrkyt jäävät kehoon.
Jos haluat tavoitella kevyempää ja freesimpää oloa, Purify21 on juuri sitä mitä tarvitset. Purify-ohjelma on loistava startti kevyeen oloon.


Yleisesti selluliitti/rasvakudos sekä nivelet ovat hyviä kuona-aineiden parkkipaikkoja, johon keho varastoi myrkkyjä ja kuona-aineita. Purify-ohjelma tukee todella tehokkaasti kehon myrkkyjen puhdistusta. 

5. Mitä saat lähtiessäsi mukaan Purify21 ohjelmaan?
Lähtiessäsi mukaan Purify-ohjelmaan saat:
  1. Startti- ja lopputapaamisen puhelimen välityksellä riippuen aikataulustasi ja missä asut. Käymme kanssasi läpi tilanteesi ja toiveesi sekä lähtötilannekartoituksen, jonka perusteella räätälöimme ohjelman omaan tilanteeseesi. Ohjelman jälkeen on loppuyhteenveto. 
  2. Päivittäisen tuen.
  3. Ruokavalio-opastusta ja -vinkkejä sekä herkullisia reseptejä. Purify-ohjelman aikana saat syödä herkullista aitoa ruokaa. Saat veloituksetta reseptikoosteen, jossa on useita herkullisia ja helppotekoisia ruokaohjeita.
  4. Vertaistukea. Pääset mukaan vertaisryhmään. 
  5. Kliinisesti testatut luonnolliset tuotteet eli Purify paketin, jossa on viisi tuotetta. Purify-ohjelman tuotteet tukevat ruokavalion rinnalla kehoa puhdistumisessa. Jokaisella tuotteella on oma rooli ja oma tehtävä.
6. Milloin voit tehdä Purify-ohjelman?
  • voit tehdä ohjelman aina kun haluat freesin ja kevyen olon - monet tekevät Purify21 ohjelman 1-3 kertaa vuodessa.
  • aina kun haluat boostia aineenvaihduntaan
  • aina kun haluat tukea ja voimaa treeniin ja urheiluun
  • voit tehdä Purify ohjelman myös työssäoloaikana 
  • voit tehdä Purify-ohjelman, jos haluat pudottaa painoa terveellisesti ja pysyvästi ja haluat varmistaa, ettei paino lähde lihaskudoksesta.


7. Millon Purify-ohjelmaa ei suositella?

Raskauden tai imetyksen aikana Purify-ohjelmaa ei suositella. Raskauden  aikana on tärkeää, että äiti varmistaa ravinteiden saannin. Yksittäiset tuotteet esim. BiomeShake sisältää tärkeitä ravinteita, joilla voi täydentää terveellistä ruokavaliota.


Ota aina terveydenhuollon asiantuntijaan yhteyttä jos sinulla on jokin sairaus tai lääkitys.

Sen perusteella, mitä nyt tiedän mikrobiomista -  ja sen vaikutuksesta esim. synnytyskanavan mikroflooraan ja vastasyntyneen immuniteettiin -  tekisin itse Purify ohjelman ennen raskautta, jos olisin vielä nuori ja hankkimassa lapsia.






8. Miksi suoliston hyvinvointi on tärkeää?

Hippocrates jo aikoinaan sanoi, että sairaudet lähtevät suolistosta. Nyt on jo uutisoitu, että suolisto on meidän toiset aivomme sekä hyvinvointimme juuret.

Hippocrates sanoi aikoinaan, että olet mitä syöt. Nyt tiedetään, ettet ole vain sitä, mitä syöt - vaan sitä, mitä suolistosi pystyy imeyttämään. 

9. Mihin mikrobiomi vaikuttaa? 

Ihmisen mikrobiomia ei olla tutkittu kovinkaan kauaa - vain 10-15 vuoden ajan - ja vasta viime vuosien aikana on avautunut mikrobiomin kokonaisvaltainen merkitys ihmisen terveyteen.

Tällä hetkellä tiedemaailma tutkii mikrobiomin ja mikrobiotan roolia ja yhteyttä terveyteemme ja uusia tutkimustuloksia julkaistaan joka viikko.

Suomessakin v. 2019 vieraillut ranskalainen professori ja arvostettu mikrobiologi Philippe Sansonetti (MS, MD) totesi vuosi sitten, että hän ei olisi pari vuotta sitten uskonut, että mikrobiomitutkimus tulee tällä tavalla näin voimakkaasti lääketieteellisen tutkimuksen ytimeen sinne jäädäkseen.

Nyt on päädytty siihen, että mikrobiomi on yksi meidän elin muiden elinten joukossa, koska mikrobiomi on niin vahvasti integroitunut kehomme elintoimintoihin. 

On havaittu, että mikrobiomi on meidän suurin immunologinen elin ja se vaikuttaa meidän hyvinvointiin koko elämämme ajan. Mikrobiomilla on ratkaiseva rooli meidän terveyteemme.

Suolistomikrobiomilla on monia tehtäviä: mm. ravinnon hajottaminen eli aineenvaihdunta sekä vitamiinien tuottaminen. Mikrobiota ohjaa myös immuunijärjestelmän kehitystä ja toimintaa. 

Lisätietoja Purify ohjelmasta saat tästä Purify-pähkinänkuoressa -artikkelista 

10. Mitä Purify tuotteet sisältävät?

Puhdasta ja tutkittua ravintoa mikrobiomille. Mikään luontaistuotteiden valmistaja ei pidä näin korkeaa standardia laaduntarkkailussa kuin Purify tuotteiden valmistaja Synergy Worldwide. 

Ennen kuin mikään raaka-aine hyväksytään tuotteeseen, sen puhtaus, laatu ja alkuperä testataan moninkertaisesti. 

Jokaisesta raaka-aineesta jokainen erä analysoidaan. Moninkertaisin testein varmistetaan, että raaka-aine ei sisällä salmonellaa, homeita, raskasmetalleja tai radioaktiivisuutta tai mitään muuta sinne kuulumatonta ainesta.
Lisätietoa laadunvarmistuksesta löydät tästä. linkistä. 

Tuotteiden sisältölistaukset löydät täältä.

Olen saanut Purify-ohjelman avulla uuden hyvinvoinnin tason, josta en ollut edes tietoinen.
Teen Purify ohjelman säännöllisesti muutaman kerran vuodessa ja pääsen joka kerta uudelle tasolle

Innostuin Purify ohjelmasta niin paljon, että halusin laittaa hyvän kiertämään. Nyt ohjaan yksilöitä ja ryhmiä läpiviemään Purify-ohjelman. Mielelläni kerron sinulle lisää, jaan kokemuksiani sekä opastan sinua eteenpäin.

Ota rohkeasti yhteyttä minuun niin jutellaan lisää!

Iloa ja valoa,
Kati















torstai 16. tammikuuta 2020

Tiesitkö tämän mustaherukoista?



Mustaherukka on lapsuudestani tuttu marja ja olen löytänyt sen uudestaan ruokavaliooni mm. pirtelöiden ja välipalojen raaka-aineeksi.


Tiesitkö tämän mustaherukoista?

Tieteellisten tutkimusten mukaan mustaherukan käytöllä on havaittu monia terveysvaikutuksia. Niiden on huomattu ehkäisevän ikääntymistä ja auttavan tulehduksia vastaan. 

Mustaherukat ovat myös hyväksi mm. aivojen ja suoliston terveydelle. Mustaherukoiden on huomattu lisäävän suolistossa hyvien mikrobikantojen kuten Lactobacilli ja Bifidobacterium kasvua ja hidastavan Clostridium ja Bacteroides-bakteerikantojen aktiivisuutta.

Laboratoritutkimuksissa on huomattu, että mustaherukka hillitsee yleisten flunssavirusten lisäksi influenssavirus A:n ja B:n infektioastetta. Mustaherukan sisältämät polyfenolit ehkäisevät virusinfektioita. Polyfenolit toimivat siten, että ne alentavat virusten kykyä tarrautua soluun, jota ne ovat tulleet tartuttamaan 

Mustaherukka on hyvä kuitujen ja vitamiinien lähde.

100 g mustaherukkaa sisältää 5,8 g ravintokuitua. Jos sekoitat yhden 200 g pussin mustaherukkaa päivittäin smoothien joukkoon, saat mustaherukasta 11,6 g ravintokuitua. 

Mustaherukka sisältää geeliytyvää kuitua, jonka tiedetään hidastavan hiilihydraattien imeytymistä ja näin lisäävän kylläisyyden tunnetta. 

100 g suomalaista mustaherukkaa sisältää C-vitamiinia 120 mg.

Faktaa mustaherukoista
  • Mustaherukat sisältävät runsaasti C- ja E-vitamiineja. 
  • Mustaherukat sisältävät myös flavonoideja, kasvisteroleja, kuitua sekä elimistölle välttämättömiä rasvahappoja.
  • Mustaherukan sisältämät antosyaanit ovat tehokkaita antioksidantteja, jotka suojaavat soluja hapettumiselta. 
  • Mustaherkukat sisältävät myös A-vitamiinia ja karotenoideja kuten beetakaroteenia, zeaksantiinia ja kryptoksantiinia, joiden tiedetään olevan tärkeitä antioksidantteja.
  • Tuoreissa mustaherukoissa on lisäksi paljon tärkeitä vitamiineja kuten B5-,  B6- ja B1-vitamiinia. 
  • Mustaherukat sisältävät myös rautaa. 100 g marjoja sisältää n. 1,54 mg rautaa eli kattaa n. 20 % päivittäisestä raudan tarpeesta. 
  • Mustaherukka on myös erittäin hyvä muiden tärkeiden mineraalien lähde ja ne sisältävät mm. kuparia, kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, manganeesia ja fosforia joita keho käyttää aineenvaihduntaan.
  • Mustaherukoiden ORAC (oxygen radical absorbance capacity) arvo on 7950 per 100 g. Punaherukoiden ORAC arvo on 3387.
Onneksi Suomesta saa kotimaista mustaherukkaa ympäri vuoden. Kiitos mustaherukoiden viljelijöille ja pakastealtaiden keksijöille!


Mustaherukkaa on perinteisesti käytetty marjamehuna vilustumissairauksien hoidossa. Mustaherukan lehdistä keitettyä teetä on myös käytetty nestettä poistavana ja munuaisten toimintaa parantavana hoitona.

Tässä resepti mustaherukka-avokado-herkkuun. Maukkaita herkutteluhetkiä! 

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Paras proteiinijauhe on löytynyt - ja täysin vegaani!

Etsimme pitkään erittäin korkealaatuista proteiinilisää ja nyt se on löytynyt! 

Kriteerimme tuotteen suhteen olivat seuraavat:


Proteiinijauheen
  • raaka-aineiden tulee olla laadukkaita ja GMO-vapaita (ei geenimuunneltuja)
  • raaka-aineiden puhtaus tulee olla taatusti testattu - ja joka erän osalta (monet proteiinishaket sisältävät raskasmetalleja kts. linkki)
  • tulee olla gluteeniton (ettei merkintää saattaa sisältää viljaa...)
  • tulee olla runsaskuituinen (10 g /100 g)
  • tulee sopia myös maitoallergikoille tai laktoosiherkille (ettei merkintää saattaa maitoa...)
  • tulee olla laadukas, eikä se saa sisältää keinotekoisia makeutusaineita kuten sukraloosi, aspartaami, asesulfaami K ja näitä monet urheilijoiden shaket sisältävät
  • tulee olla valmistettu eettisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti


MIKÄ BIOMESHAKEN TAUSTA ON?  

BiomeShake on kovan luokan ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ja sen taustalla on paljon tutkimusta ja osaamista. 



Ravitsemuksen huippuasiantuntijat ovat suunnitelleet BiomeShaken. Kehitystiimissä on sekä ravitsemuksen asiantuntijoita että lääkäreitä, jotka ovat erikoistuneet ravintoaineiden vaikutuksesta suoliston hyvinvointiin ja aineenvaihduntaan.
BiomeShaken laadun ja raaka-aineiden puhtauden takaa ja varmistaa Synergy WorldWide, joka tunnetaan poikkeuksellisen korkeasta laadusta.  Tästä linkistä saat tietoa  ja opit miten Synergy valvoo raaka-aineiden puhtautta kaikkein tiukimpien kriteereiden mukaan.


Synergy valitsee tuotteidensa raaka-aineiksi ainoastaan maailman puhtaimmat ja laadukkaimmat raaka-aineet. BiomeShakeen on valittu raaka-aineiksi juuri suoliston mikrobiomin hyvinvointia ja tasapainoa tukevia aineksia. Biome Shake ei sisällä tulehdusta aiheuttavia tai allergisoivia aineksia. 




MIKÄ BIOMESHAKE ON?

BiomeShake on todella monipuolinen ja ravitseva jauhe, josta saa veteen sekoitettuna terveellisen aterian. BiomeShakesta saa aamupalan, välipalan, iltapalan, palkkarin treenin jälkeen. Biome Shakea voi käyttää myös ruuanlaittoon esim. proteiiniletun tai raakasuklaan raaka-aineena.

BiomeShaken rakenne on hyvä ja se sekoittuu hyvin veteen. Maku on neutraali ja se toimii, vaikka sekoittaisit sen vain veteen.

Yksi annos BiomeShakea (2 mittaa ja paino on 40 g) sisältää:
  • 22 g proteiinia puhdasta herne- (herneproteiini-isolaatti) sekä riisiproteiinia
  • 4 g kuitua per yksi annos (eli 2 mittaa = 40 g) 
  • 18 tärkeää vitamiinia ja mineraalia mm. seleeni, sinkki, jodi, rauta, foolihappo sekä A-, D-, E-, C- ja B-vitamiineja
  • 2 mittaa sisältää 191 kcal veteen sekoitettuna. Kaksi mittaa tekee kylläiseksi ja jos haluat enemmän kaloreita, voit sekoittaa jauheen manteli- tai kookosmanteli-maitoon.
Linkki yhtiön sivulla olevaan Biome Shake faktasivuun


KENELLE BIOMESHAKE SOPII?
  • kaikille, jotka haluavat ylläpitää säännöllistä ruokarytmiä
  • kaikille, jotka haluavat täydentää ruokavaliotaan hyvillä ravinteilla
  • urheilijoille, kuntoilijoille ja treenaajille palkkariksi 
  • kiireisille yrittäjille ja ihan kaikille terveelliseksi välipalaksi tai aterian korvikkeeksi
  • pienten lasten vanhemmille, joilla oma ruokailu saattaa jäädä
  • kasvissyöjille, joille proteiinien saanti on todella tärkeää
  • terveysintoilijoille, jotka haluavat laadukkaan tuotteen avulla varmistaa kaikkien ravinteiden saannin
  • painonpudottajille, jotka haluavat korvata aterioita terveellisellä tavalla

Miksi käytän BiomeShake proteiinishakea ja proteiinilisää? Eikö monipuolisesta ruokavaliosta saa kaikkea? Olen todella kriittinen sen suhteen, mitä laitan suuhuni. Aina en ehdi tai pysty syömään riittävän usein tai aina ei ole terveellistä & monipuolista ruokaa tarjolla.
1) BiomeShaken avulla varmistan, että arjessakin mieliteot pysyvät poissa. 

Olen ollut vuosia raakaravinnolla ja kasvisruokavaliolla ja pyrkinyt saamaan kaikki ravinnosta. Tällöin myös luulin, että saan kaikki tarvitsemani ravintoaineet. Kokemani energiatason heittely sekä mieliteot esim. sokerinhimo kertoivat kehoni epätasapainosta. 

Makeanhimo voi yleisesti kertoa proteiinin puutteesta ruokavaliossa ja minulla se oli vahva, vaikka söin todella terveellisesti ja liikuin. BiomeShake-annos on helppo pitää mukana tien päälläkin ja jos nälkä yllättää, ei tarvitse muuta kuin lisätä vesi. Tosi helppo myös lentokoneessa, junassa, automatkalla. Rahat säästyy kun ei tarvitse ostella epäterveellisiä snackseja ja ruokalaskut ovat myös pienentyneet kun mieliteot pysyvät poissa!

2) Halusin tosi puhtaan & laadukkaan treenipalkkarin eli palautusjuoman käyttööni

Treenaan päivittäin (jooga ja uinti) sekä teen viikottain aerobista harjoittelua (jooga tai pilates)  ja olen oppinut palkkarin tärkeyden. Treenin jälkeen on tärkeää saada kunnon ravintoa ja BiomeShake on siinä loistava!

3) BiomeShaken avulla saan helposti ylläpidettyä ruokarytmini 

Pyrin ylläpitämään ruokarytmiä ja syödä max 3-4 h välein. Ilman hyvälaatuista shakejauhetta se ei minulta onnistuisi.  BiomeShake on loistava eväs ja helppo ottaa mukaan.

4) Halusin ravintolisän, josta saan helposti puhdasta ja laadukasta proteiinia 

Tiedän, että tarvitsen proteiineja, mutta tiedän liikaa ruokateollisuuden toiminnasta. En halua syödä kasvatettua kalaa, enkä turbokanaa, eikä liha sovi keholleni. Voisin ostaa luomukanaa, mutta sitä ei tule ostettua ja poroa syön silloin tällöin. Haluan varmistaa, että saan tarpeeksi ravinteita, jotta lihasmassani säilyy ja luusto sekä hiukset voivat hyvin.

Miksi proteiini on tärkeää? Proteiineja tarvitaan kehossa lukuisiin eri tarkoituksiin ja niistä saadaan myös energiaa. EU:n hyväksyttyjen terveysväittämien mukaan proteiinilla on seuraavat terveyshyödyt:

Proteiini 
  • edistää lihasmassan säilymistä 
  • edistää lihasmassan kasvua
  • edistää luuston pysymistä normaalina

4) BiomeShakella täydennän ruokavaliotani, jotta saan varmasti riittävästi vitamiineja ja kivennäisaineita.

Urheilu ja treeni kuluttaa enemmän polttoainetta kuin istumatyö. Samalla tavalla kuin valitsen autooni puhdasta ja laadukkaat polttoaineet ja öljyt, haluan tankata kehoani laadukkailla ravinteilla. 

Tiedän, etten saa tämän päivän ruokavaliostani kaikkia vitamiineja ja haluan täydentää sitä BiomeShakella. Näin ei tarvitse ostaa erikseen monivitamiineja.

BiomeShake sisältää A-, B-, C- D-, E-vitamiineja, joilla on kehomme toimintojen kannalta tärkeä tehtävä.


EU:n hyväksyttyjen terveysväittämien mukaan proteiinilla on seuraavat terveyshyödyt:

A-vitamiini edistää 
·        normaalia rauta-aineenvaihduntaa
·        limakalvojen pysymistä normaaleina
·        ihon pysymistä normaalina
·        näön pysymistä normaalina
·        immunijärjestelmän normaalia toimintaa

D-vitamiini edistää 
·        veren normaalia kalsiumtasoa
·        luiden pysymistä normaaleina
·        normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä
·        hampaiden pysymistä normaaleina
·        immuunijärjestelmän normaalia toimintaa


E-vitamiini 
·        suojaa soluja hapettumisstressiltä

C-vitamiini edistää mm.

·       normaalia immuunipuolustusjärjestelmää
·       solujen suojautumista hapettumisstressiltä
·       normaaleja psykologisia toimintoja
·       hermoston normaalia toimintaa
·       normaalia kollageenin muodostumista luuston norm. toimintaa varten

B1-, B2-, B5 ja B12-vitamiini edistävät

·        normaalia energia-aineenvaihduntaa
·        hermoston normaalia toimintaa
·        normaalia henkistä suorituskykyä


B6-vitamiini edellisten lisäksi myös edistää
·       hormonitoiminnan säätelyä
·       normaalia kysteiinin synteesiä
·       proteiini- ja glykogeeniaineenvaihduntaa
·       normaalia veren punasolujen muodostumista



Biome Shake sisältää myös tärkeitä kivennäisaineita kuten seleeni, jodi, rauta, mangaani, sinkki ja on näiden ravinteiden hyvä lähde. Netistä löydät paljon tietoa siitä mitä seleenin tai jodin puute aiheuttaa. Itse käytän Biome Shakea mm. sen takia, että varmistan näiden ravinteiden saannin.


MITEN SAA VAIHTELUA BIOMESHAKEN MAKUUN?

Biome Shake on siitä erityinen, että se maistuu ihan ookoolta veteen sekoitettuna sellaisenaan. Vaihtelua makuun saat eri mausteilla ja tosi herkkua siitä saat, jos sekoitat sen manteli tai kookos-mantelimaitoon. 

Voit käyttää BiomeShaken joukossa esim.
  • kehoa lämmittäviä mausteita (inkivääri, kaneli tässä kanelishaken resepti, kurkuma + mustapippuri joko erikseen tai yhdessä) 
  • marjoja (kaikki marjat sopivat hyvin - itse käytän paljon puolukkaa, mustaherukkaa ja mustikkaa tuoreena tai pakasteena)
  • vihreitä kasviksia (esim. lehtikaali, pinaatti, basilika, lehtipersilja, parsakaali) 
  • Synergyn Phytolife-viherjuomaa
  • luomu-lakritsijauheetta (esim Urtekram)
MISTÄ BIOME SHAKEA SAA? 

BiomeShakea saa vain yksinoikeudella Synergyltä ja Synergyn tuotteiden edustajilta. Jos sait tämän linkin ystävältäsi, ole yhteydessä häneen ja hän auttaa sinua tilauksessa.

Itse tilaan tuotteet suoraan Synergyltä netistä ja mielelläni opastan sinuakin, jos sinulla ei ole Synergy edustajaa lähipiirissä.  

Synergyn asiakkaana saat 90 päivän tyytyväisyystakuun tilaamalla suoraan Synergyltä.  
Voit tilata tuotteet testiin, etkä sitoudu mihinkään. 

MITÄ BIOME SHAKE MAKSAA? 3,73 € per ateria

Itse olen tehnyt hintavertailua ja huomannut miten paljon saan rahalle vastinetta Biome Shakea ostaessani ja muutenkin Synergyn tuotteita käyttäessäni.

Kun vertaat hintoja, lue tuotteen sisältölistaus ja katso 

  • mikä purkin/pussin paino on
  • paljonko purkki/pussi sisältää ravintoaineita
  • paljonko sisältää proteiinia per annos
  • paljonko sisältää täyteaineita esim. sokeria 
  • mikä raaka-aine on ekana listassa. Jos se on sokeri, maksat sokerista.
  • mikä on makeutusaine
  • mitä muuta jauhe sisältää kuin proteiinia - löytyykö myös kivennäisaineet, vitamiinit ja antioksidantit

ja varmista myös laatu, että varmista kuka tuotteen on valmistanut ja kuka seuraa laatua.

Neljän purkin erä BiomeShakea suoraan Synergyltä tilattuna maksaa yhteensä 223,71 euroa eli yhdelle 600 g purkille tulee hintaa 55,93 euroa per purkki. Tässä yhden aterian hinnaksi tulee 3,73 euroa. Mistä saat terveellisen 22 g proteiinia sisältävän ravinteikkaan aterian 3,73 eurolla?

Synergyn nettisivuilla näkyy yhden purkin norm.hinta 73,19 € sekä tilaa ja säästä-hinta 65,87 € ja voit valita myös tuon 4 purkkia kerralla

Voi tilata BiomeShaken verkkokaupastani tämän linkin kautta jos haluat apua tilauksesi kanssa, laita minulle viestiä.


Huom! Voit testata tämän ilman mitään riskiä! Synergy antaa kaikille uusille asiakkaille 90 päivän 100 % tyytyväisyystakuun, joka koskee sinun ensimmäistä tilausta. 


Muutama sana valmistajasta ja siitä, miksi luotan Synergyn tuotteisiin


Tarjontaa proteiinishake-tuotteissa ja proteiinijauheissa on todella paljon ja kannattaa olla kriittinen, mitä valmisteita käyttää.

Olen oppinut todella paljon laadusta tutustuessani Synergyn tuotteisiin. Olin alussa todella skeptinen ja kriittinen ja kysyttyäni nämä 100 ja 1 kysymystä laadusta, ymmärsin että monet firmat puhuvat laadusta, mutta Synergy on yhtiö, joka on vienyt sen tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa huippuunsa. 

Monia tuotteita markkinoidaan luomalla mielikuva puhtaudesta ja laadusta esim. promoamalla, että raaka-aineet ovat luomua tai kotimaisia, mutta todellisuudessa luomu tai kotimaisuus ei takaa raaka-aineiden laatua. Luomu tai kotimaiset tuotteet voivat olla laadukkaita, mutta ne voivat olla myös huonolaatuisista raakaa-aineista valmistettuja.

Raaka-aineet esim. proteiinijauhe tai mikä tahansa raaka-aine esim. marja-ainekset voivat olla homeisia tai sisältää radioaktiivisuutta, jos valmistaja niitä ei testata. 
Kirjoitin tästä Älä tule huijatuksi vitamiinimaailmassa artikkelin, mitä asioita on hyvä ottaa huomioon tuotteiden valinnassa. 


Miksi psyllium?

Miksi Psyllium?  Löysin itse psylliumin etsiessäni apua vatsantoiminnan normalisointiin. Psylliumia käytetään usein suoliston terveyden ja r...